Ylpeilyä, taistelua elämästä ja toivon löytyminen

Kävipä siinä sitten niin, että aloin taas seurustelemaan v. 2010. Sillä kertaa mies oli minua muutaman vuoden nuorempi. Tuo suhde oli sellaista näyttämisen halua enimmäkseen. Olin vielä tuolloin katkera entiselle miesystävälleni, joten halusin pönkittää näin omaa itsetuntoani. Suhde oli minulle ns. "laastarisuhde". Ikävää, että tässäkään suhteessa ei ollut tervettä pohjaa millään tavalla. Mutta tänä päivänä olen iloinen siitä, että suhde sai päätöksen 2,5v. seurustelun jälkeen. Olin myös jälleen kerran joutunut petetyksi. Tämän suhteen jälkeen alkoi taas sama homma...Ravasin enimmäkseen yksin baareissa ja koitin pitää masennusta taka-alalla siinä tietenkään onnistumatta.

Päätin lopettaa terapiani (mtt) tuon kyseisen parisuhteen aikana ennen lähihoitajaksi valmistumistani eli v. 2011. Totesin, että voin käydä myös tarpeen tullen työterveydessä juttelemassa, jos tulee hankaluutta elämässä.  Hakeuduin kuitenkin vuonna 2012 a-klinikan asiakkaaksi ja kävin ryhmäterapiassakin sen kautta. Ryhmä oli avoin ryhmä ja se oli suunnattu kaikille päihdeongelmaisílle. Kuuntelin tarkasti muiden elämäntarinoita ja pähkäilin (taas), ettei minulla mitään alkoholiongelmaa ole! Sain iskostettua päähäni, että alkoholistithan ovat niitä, jotka makaavat katuojissa. Niinpä lopetin ryhmäkäynnit ja käynnit kokonaan a-klinikalla.

Sain opinnot päätökseen kiitettävästi v.2012 ja olin heti valmistumiseni jälkeen työssä 2014 syyskuun loppuun asti. Olen aina pyrkinyt tekemään parhaani työssäni ja tiedän, että parhaani tein myös tuolloin. Olen hyvin kiitollinen, että sain työskennellä hyvässä ja kannustavassa työilmapiirissä. Minulla oli tuohon aikaan unelmatyöpaikka ja työkaverit. Kuitenkin väsymys ja masennus haittasivat välillä paljonkin työskentelyäni ja jouduin hakemaan sairaslomaa tietyin väliajoin. Minulla on vuodesta 2007 lähtien ollut öisiä paniikki/kauhukohtauksia, jotka aiheuttivat minulle erittäin väsyneen ja kipeän olon.

Tammikuussa v. 2014 eräänä viikonloppuna hakeuduin OYS:n yhteispäivystykseen. Pyysin jälleen päästä a-klinikan asiakkaaksi. Itkin ja sanoin, että en tiedä enään miten ylipäätäänsä selviän hengissä elämässäni, olin niin rikki kuin ihminen voi vain olla. Asiat etenivät hieman jälleen. Sain aloitettua käynnit vuoden alusta uuden omahoitajan luona ja siellä minulle mainittiin myös alkoholisteille suunnatusta vertaistukiryhmästä. Olin aluksi hieman epäileväinen, vaikka olinhan kyllä muutamaan kertaan itsekin jo miettinyt kyseiseen ryhmään tutustumista. Olin käynyt netissä selailemassa heidän sivustoaan ja ajatellut, että vieläkö minun pitää tuonnekin mennä... Mutta sain viimein käynnit säännölliseksi a-klinikalla ja kävin tutustumaan myös alkoholistinaisten vertaistukiryhmään helmikuussa 2014. Käynti oli kaikessaan hyvä, mutta mietin aluksi, miksi siellä kuitenkin puhuttiin Jumalasta niin paljon...Tosin juomisaikoinani huusin kyllä Jumalaa avuksi aina sitten krapulassa...oloni oli hirveä joka kerta niin fyysisesti kuin henkisestikin...Kuolemanpelko oli aina läsnä.

Epäilyistäni huolimatta jatkoin kuitenkin vertaistukiryhmäkäyntejä jonkin aikaa, mutta huhti-toukokuulla jättäydyin pois ryhmistä. Tämä siksi koska, minulle tarjottiin a-klinikalla hoitona Selincro-lääkitystä. Lääke on alkoholinkäytön vähentämiseen tarkoitettu. Toimiessaan lääke vähentää juotuja annosmääriä, jolloin juotu määrä jäisi n. 1-5 alkoholiannokseen. Olin innoissani ja toiveikas, minusta voisikin tulla vielä kohtuukäyttäjä kyseisen lääkkeen avulla! Kokeilin lääkettä kaksi kertaa sitten kesällä 2014 ja se ei toiminut minun kohdallani. Join samaa rataa, eli 10-15 annosta illan aikana. Niimpä jätin lääkkeenkäytön ja ajattelin, että on vain pärjättävä.

Juominen jatkui, mutta tapasin kesällä miehen, jonka kanssa aloin sitten seurustelemaan. Syksyllä 2014, kun vuorotteluvapaan sijaisuuteni loppui, tultiin tilanteeseen, jolloin jouduin kertomaan omasta alkoholiongelmastani miesystävälleni. Päätin yrittää raittiutta silloin tosissani, en halunnut pilata suhdetta omilla juomissekoiluillani. Omahoitajakäynnit jatkuivat ja menin myös uudestaan alkoholisteille suunnattuun vertaistukiryhmään marraskuussa. Tuo alku oli todella todella vaikeaa, kamppailin monet kerrat juomishimoa vastaan. Vertaisryhmästä sain kuitenkin aina voimaa pysyä raittiina päivän kerrallaan. Ryhmän ainoa pääsyvaatimus oli halu lopettaa juominen. Kun sitten raittiutta alkoi tulemaan aluksi viikkoja, sitten kuukausia, koin vähitellen hengellistä kasvua. Aloin miettimään koko tätä elämää paljon syvällisemmin ja sain vahvasti uskon siihen, että Jumala on todella olemassa. Pääsin pitkälle sairaslomalle, viimeinkin sain keskittyä hoitamaan itseäni ilman syyllisyyden tuntemuksia.

Raittiudesta huolimatta ihmettelin omaa käyttäytymistäni välillä hyvinkin paljon tietyissä tilanteissa ja otin asian puheeksi omahoitajani luona a-klinikalla. Kerroin hänelle esimerkkejä elämästäni ja hän kertoi minulle epävakaapersoonallisuus häiriöstä. Sanoin olevani valmis ottamaan selvää oliko minulla tämä kyseinen häiriö. Testit tehtiin minulle toukokuussa v. 2015. Kriteerit täyttyivät ja sain diagnoosin epävakaa persoonallisuushäiriö (rajatilatyyppi). Asia kuulosti aluksi (minulle itselleni) hieman pelottavalta. Pohdin, että nyt olin siis vielä kaiken lisäksi hullu, hullu alkoholisti... Se, että diagnoosi selvisi minulle oli lopulta kuitenkin suuri helpotus. Olin huojentunut, koska tiesin pääseväni aloittamaan epävakaille suunnatun ryhmäterapian tammikuussa v. 2016.

Parisuhde ei kuitenkaan kestänyt suurta elämänmuutosprosessiani. Yhdessäolo tuntui kovin vaikealta molempien henkilökohtaisten ongelmien vuoksi. Päätimme siis erota kesällä 2015. Eron myötä tuona samana kesänä löysin kuitenkin viimeinkin sen mitä olin koko elämäni etsinytkin... Löysin Jeesuksen elämääni. :) Kaikkivaltias Jumala toi minut pimeydestä valoon!

Nyt hyvää yötä.

Terveisin:

Katri