Elämää eron jälkeen

Tammikuussa v. 2009 sitten erosin silloisesta miesystävästäni. Ero vaikutti minuun erittäin negatiivisesti pitkään ja vei todella paljon voimia minulta. Menetin ruokahalunikin osittain joksikin aikaa. Laihduin tuon kevään ja kesän aikana n. 10 kg. Muistelen, että taisin kyetä olemaan ilman alkoholia vähän aikaa. Ihme ja kumma, edes juominen ei tuolloin hetkeen huvittanut. Minun oli vaikeaa olla yksin enkä myöskään kyennyt asumaan enään asunnossa, joka oli vain täynnä ikäviä muistoja menneen parisuhteen ajalta. Niinpä päädyin hakemaan uutta vuokra-asuntoa.

Oma kämppä löytyi sitten aika piankin Kaakkurista, pieni kaksio citymarketin vierestä. Alue, jonne muutin oli hyvin levotonta, mitä en tietenkään tiennyt. Tämä selvisi sitten vähitellen minulle. Naapureilla oli lähes joka viikonloppu bileitä. Jotenkin kuitenkin turruin siihen ainaiseen meteliin ja menihän itsellänikin kaikki vapaa-aika juhliessa...

Ajattelen niin, että tuo sinkkuaika oli minulle hyvin "itsetuhoista" aikaa tuolloin. Sain haluamaani huomiota yöelämässä ja se tietenkin imarteli minua. Olin itseasiassa jopa vähän ihmeissäni siitä silloin. Tämä kuulostaa naurettavalta, mutta asenteeni baariin mennessä oli: "Katsokaa kaikki, tässä minä nyt olen!"
Olin siis todella itsevarma baariin astellessa. Mutta tuo kaikki oli vain pelkkää (alkoholin käytön luomaa) illuusiota. Se oli naamari, jonka asetin päähäni joka kerta, kun aloitin juomisen. Saatoin kyllä hymyillä ja näyttää iloiselta, mutta syvällä sisimmässäni itkin vain tuskasta.

Lähdin monesti myös yksin baariin, jos kukaan kaveri ei päässyt lähtemään mukaan. Yritin etsiä rakkautta, uutta miesystävää epätoivoisesti. Läheisyyden kaipuun seurauksena lähdin usein tuntemattomien mukaan jatkoille. Häpeä ja itseinho oli valtava, kun seuraavana aamuna kotiini sitten laahauduin ties mistä hirveässä olotilassa. Unihäiriöni pahenivat myös tuohon aikaan ja käytin rahaakin täysin holtittomasti. Minulle muodostui myös vähitellen pakko-oireinen häiriö. Kun lähdin asunnostani mm. hella piti tarkistaa moneen otteeseen, samoin ulko-ovi. Usein saatoin palata vielä ulkoakin tarkistamaan, että olin varmasti sammuttanut kaikki hellan levyt.

Koin oloni erittäin turvattomaksi. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä sisäisen rauhan tunteesta. Olin todella levoton, koko elämäni oli vain yhtä kaaosta. Hoitokäyntini mielenterveystoimiston puolella olivat hyvin epäsäännöllisiä vuosina 2008-2012. Peruin tuolloin useasti terapiakäyntejäni, koska laitoin kaiken muun oman hyvinvointini/terveyteni edelle. Suoritin elämääni, yritin arkisin opiskella ja pitää kulisseja yllä parhaani mukaan.