Jumala eheytti minäkuvan

Viimeisimmästä blogikirjoituksesta onkin jo ehtinyt vierähtää pari kuukautta. Olen tänä aikana miettinyt blogin jatkoa ja tullut siihen tulokseen, että tämä kirjoitukseni on viimeinen kirjoitukseni blogiini. Nähtäväksi jää, jatkanko bloggaamista sitten tulevaisuudessa muista aiheista...:) Mutta tosiaan, maaliskuussa mennään jo ja kevät tekee kovasti tuloaan, vaikkakin tällä hetkellä sataa lunta.

Käsittelen tässä viimeisessä tekstissäni oman minäkuvan löytymistä ja eheytymistä niin kuin otsikkokin sen kertoo. Minulla oli tässä viimeinen hoitoneuvottelu Tuirakeskuksessa epävakaatyöryhmän lääkärin kanssa 28.2. Keskustelimme mun kokonaisvaltaisesta elämäntilanteesta ja minulla jäi todella levollinen mieli tapaamisen jälkeen. En ole enään mielenterveyskuntoutuja, olen edennyt siinä määrin paranemisprosessissani, että epävakaa persoonallisuushäiriön oireet eivät enää hallitse minua siten, kuin vielä esim. 2-vuotta sitten.

Haluan rehellisesti sanoa, että ne kaikki vuodet ennen epävakaille suunnattua ryhmäterapiaa olivat minulle erittäin vaikeita. Minulla oli vaikeuksia tulla toimeen itseni kanssa. Ahdistuin, koska oireet hallitsivat minun elämääni siinä määrin, että toimintakykyni heikkeni. Tästä esimerkkinä mm. se, kun jouduin hylätyn lapsen minätilaan: Itkin päivän tai pari niin etten saanut mitään muuta juuri tehtyä. Tuosta minätilasta yleensä sitten aina lopuksi liu'uin rankaisevan vanhemman minätilaan, jolloin  moitin itseä erittäin rumasti. Mieleni sanoi, että olen hirveä, ruma ja että minussa on jotain vikaa, jota ei saada korjattua ikinä.

Muutamia vuosia takaperin uhkasin monesti tehdä itsemurhan (sanallista uhkailua), kun sattui tulemaan jokin vaikea riitatilanne ihmissuhteissa. Kun tasapaino elämästä puuttuu ja kaikki on kaaosta ympärillä ja erityisesti pään sisällä (!) niin se näkyi silloin elämässäni mm. edellä kuvatulla tavalla. Surulliseksi tulen joka kerta, kun muistelen tuota asiaa.

Epävakaa ryhmäterapia ja tietysti myös yksilöterapia siinä rinnalla auttoivat minua ymmärtämään itseäni, jolloin opin tunnistamaan skeemoja ja minätiloja. Näin ollen minulla on nykyään helpompaa kyetä hallitsemaan itseäni vuorovaikutustilanteissa. Tärkeimpänä asiana näen kuitenkin uskoontuloni v. 2015, kun otin Jeesuksen vastaan elämääni. Ymmärsin vähitellen mitä on Jumalan ARMO ja miten suuri asia se on minulle ja meille kaikille ihmisille täällä elämässsä!

Jumalan Sana alkoi vaikuttamaan minussa, koska sydämeni oli avautunut Hänelle. Tajusin, että Jumala rakastaa minua tälläisena kuin olen. Minun ei siis tarvinnut mitenkään muuttaa ensin itseäni, kun päätin, että haluan tulla uskoon. Jokainen ihminen saa tulla Jeesuksen luokse juuri sellaisena, kuin on, tämä on se mahtava totuus! :)  Uskoontullessa minussa käynnistyi prosessi, jossa Jumalan parantava voima (Pyhä Henki) pääsi vaikuttamaan minussa ja vaikuttaa edelleen. Opin rakastamaan ja arvostamaan itseäni. Tämä on saanut aikaan sen, että kaikki tälläiset itsensävahingoittamiset loppuivat ja vapauduin lopulta kokonaan alkoholiriippuvuudesta kesällä v. 2016! :)

Haluan kiittää kaikkia ihmisiä ketkä ovat tukeneet minua tämän blogin kirjoittamisessa ja antaneet positiivista palautetta! Tämä on ollut terapeuttista itsellenikin, kun on saanut käydä läpi vielä tällätavoin koko oman eheytymisprosessin. Vaikka blogini sulkeutuu, kirjoituksiani pääsee kuitenkin lukemaan ja kommentteja saa myöskin halutessaan jättää.

Aurinkoista tulevaa kevättä ja
Jumalan siunausta teille kaikille!
-Katri-

Loppuvuoden mietteitä

Viimeinkin sain aikaiseksi alkaa kirjoittamaan tämän vuoden viimeisimmän blogitekstini tänne! :) Mulla on ollut jo parin viikon ajan tarkoituksena kirjoittaa uusi teksti, mutta se on aina vain siirtynyt jostain syystä. Huomasin juuri, että lukijoita käy kuitenkin päivittäin täällä blogissani, vaikka en päivitäkään blogia enään niin useasti. Kiitos kaikille teille blogissani vieraileville!
Tähän mennesssä, kun blogi on ollut puoli vuotta aktiivisena luetuimmat tekstini ovat:
1. Kuka olen ja miksi halusin aloittaa blogin kirjoittamisen. 2. Kuvia vuosien varrelta.
3. Seurustelu, läheisriippuvuus ja hoitoon hakeutuminen ensimmäisen kerran v. 2008.
4. Ylpeilyä, taistelua elämästä ja toivon löytyminen. 5. Ajatuksia voimauttavan valokuvauksen päivästä.

Minulla on loppunut nyt syksyllä kaksi terapiaryhmää, joissa kävin säännöllisesti. Ensimmäinen ryhmäterapia, joka loppui marraskuun puolessa välissä oli voimauttavan valokuvan ryhmä. Tämä Omaa itseä etsimässä-ryhmä oli erittäin tarpeellinen omalla kohdallani. Opin katsomaan itseäni armollisemmin ja lempeämmin, löysin sen (kadoksissa olleen) pienen lapsen, joka minussa edelleen on, vaikka aikuinen olenkin. Kaikissa meissä ihmisissä on se pieni lapsi, joka tarvitsee rakkautta ja hoivaa. Ihan sama minkä ikäisiä olemme, minä ajattelen, että ihminen on lapsi koko elämänsä ajan. Koostin ryhmän tehtävistä eli valituista valokuvista itselleni hienon kansion, joka jää muistoksi minulle terapiasta. Sitä selaillessa voivat läheiseni palata muistelemaan minua, sitten kun minä siirryn ajasta ikuisuuteen, Taivaankotiin. Toivon kuitenkin, että saisin elää pitkän elämän, koska tunnen, että olen päässyt elämään todellista elämää vasta nyt, kun olen päässyt raitistumaan ja tullut uskoon kolme vuotta sitten.

Mun usko vahvistuu joka päivä, luottamus Jumalaan kasvaa, oli olosuhteet sitten mitkä tahansa. Jos ja kun huomaan olevani ahdistuksen ja masennuksen kourissa tiedän, että mikään ei syökse mua kuitenkaan enään epätoivoon, koska mun elämässä on nykyään toivo ja tuo toivo on Jeesus Kristus. Mä haluan tässä vielä sanoa, että Jumalan Sana on muuttanut mua todella paljon näiden 2,5v. aikana ja joka päivähän sitä oppii uusia asioita elämässä, kunhan vaan muistaa pysyä nöyränä.

Käyn seurankuntien eri tilaisuuksissa ja raamattupiireissä sekä seuraan kristillistä mediaa. Yhteys Jeesukseen on kokoajan ja rukoilen päivittäin. Korostan, että usko ei ole minulle suorittamista, vaan mä saan elää vapaana kaikesta suorittamisesta. Olen myöskin viime aikoina kuunnellut netissä paljon hyviä puheita elämän eri kriiseistä osoitteessa http://www.toivonpuheita.fi/ . Tuolla sivustolla pastori, terapeutti ja sielunhoitaja Seppo Jokisen puheet ovat koskettaneet minua erityisesti. Suosittelen sinulle, joka koet itsesi jollaintapaa rikkinäiseksi ehdottomasti tutustumaan tuohon sivustoon. Kyseiselle sivustolle ei ole mitään vaatimuksia ja puheet ovat kaikille ilmaisia kuunnella.

Epävakaaryhmäterapia loppui mulla viime viikolla myöskin. Tämäkin terapia oli erityisen tärkeä minun eheytymistäni ajatellen. Käyttäytymiseni on muuttunut askeleen parempaan suuntaan: Olen oppinut tunnistamaan omia minätilojani ja omia tunnelukkojani. Näiden lisäksi olen oppinut tunnistamaan omia tarpeitani ja ilmaisemaan itseäni rakentavasti. Todella kiitollinen mieli on näistä kahdesta vuodesta epävakaaryhmäterapiassa, olen saanut tarvitsemaani apua! :)

Yksilöterapia mtt:ssa jatkuu vielä, mutta käyntikertoja sinne aletaan harventamaan. Tulevia käyntejä on jatkossa aluksi kahden viikon välein, sitten kerran kuukaudessa ja sitten jatkossa vielä harvemmin. Koen että noin on hyvä toimia mun kohdalla. Mä oon kyllä hyvillä mielin tulevaisuutta ajatellen, odotan jo kovasti tulevaa uutta vuotta 2018! Mua odottaa kuntouttava työtoiminta, koulutuskokeilu ja kaikkea muuta ihanaa ja uutta! Mutta sitä ennen on hyvä rauhoittua joulun viettoon, eli meidän Vapahtajan syntymäjuhlan viettoon. Tänään kävin laulamassa kauneimmat joululaulut Oulun tuomiokirkossa ja kyllä vain herkistyin etenkin muutaman mulle tärkeän laulun kohdalla...
Tähän onkin hyvä lopettaa mun tämän vuoden viimeinen blogitekstini.

Toivotan teille kaikille oikein rauhallista joulun aikaa
ja siunausta uudelle vuodelle 2018! :)
-Katri-

Sillä lapsi on syntynyt meille,
poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan,
hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvontuoja,
Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
Jes. 9:5

Ajatuksia voimauttavan valokuvauksen päivästä

Olen voimauttavan valokuvan menetelmään perustuvassa ryhmässä, joka alkoi tänä syksynä syyskuun alussa. Nyt varmaan joku miettii, että mitä on voimauttava valokuvaus. Tässä teille tietoa voimauttavan valokuvan menetelmästä: http://www.voimauttavavalokuva.net/menetelma.htm
Ja tässä vielä linkki Ylen tekemään juttuun: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/11/22/voimauttava-valokuva-matka-kohti-omaa-hyvaksyvaa-katsetta Kysymyksessä on siis korjaava menetelmä, jossa opetellaan katsomaan itseään hyväksyvästi ja armollisesti.

Tuo valokuvauspäivähän jännitti mua tosi paljon. Kuvausta edellisenä iltana stressasin niin kovasti koko hommaa, että nukuin vain muutaman tunnin ja sain yön aikana 3 kertaa paniikkikohtauksen. . Olen varmaankin jo kertonut, että aikaisemmin kokeilin muutamaa mielialalääkettä tähän paniikkihäiriöön ja masennukseen, mutta niistä sain vain ikäviä sivuoireita, joten luovutin niitten suhteen ja ajattelin, että sitten yritän vain pärjätä... Aina se on silti yhtä pelottava tunne, kun siihen kohtaukseen herää juuri, kun on vaipunut uneen. Välillä menee pitkiäkin aikoja, ettei niitä tule, mutta niin, jotenkin sitä on vain oppinut elämään tuonkin asian kanssa...

Aamulla sitten myöhästyin 10 min. ryhmästä. Ennen lähtöäni ajattelin, etten voi mennä enään koko ryhmään, koska tulisin myöhässä! Onneksi laitoin kuitenkin ohjaajalle viestin, että myöhästyn vähän aloituksesta. Olotila oli vain aivan hirveä. Kerroin ryhmässä, että en juurikaan nukkunut yöllä ja että sain myös paniikkikohtauksia yön aikana. Sanoin, että tuleva kuvaushomma ahdistaa kovasti, mutta olin kuitenkin helpottunut, että pääsin silti tulemaan paikalle! Ehdotin parilleni kuvauspaikaksi Peltolan lähellä sijaitsevaa Von Baghin talon ympäristöä. Tässä linkki kyseisen paikan historiaan: https://www.forum24.fi/sivut/artikkeli/19974/Historian-havinaa-Peltolassa
Kerroin vielä parilleni, että olen monta kertaa pyöräillyt paikan ohitse ja että se kiinnostaa minua kovasti noin muutenkin, historia ja kaikki. Vaikkakin kyseinen paikka on hylätty ja unohdettu niin minä näen siinä jotain kaunista ja hienoa!

Mua kiehtoo jollaintapaa kaikki paikat, jotka ovat hylättyjä.  Ehkä tämä on sitten sitä oman pahimman tunnelukon työstämistä edelleenkin... Olen lapsesta lähtien tuntenut hylätyksi tulemisen pelkoa kaikissa ihmissuhteissa. Myös aikuisiällä olen joutunut kokemaan hylkäämistä, viimeksi vuosi sitten... Koen kuitenkin, että tämän vaikeimman tunnelukon työstämisessa olen mennyt paljon eteenpäin, koska olen hyväksynyt asiat. Olen hyväksynyt sen asian, että kaikki ihmiset eivät minua hyväksy tällaisena kuin olen, asia on vain niin. Tärkeintä on kuitenkin se, että olen itse oppinut hyväksymään itseni juuri tälläisena kuin olen.

Onneksi tuo kuvauspäivä oli aurinkoinen. Saimme täysin rauhassa näpsiä toisistamme kuvia. Kerroin parilleni, että hän saa ottaa minusta kuvia myös silloin, kun olen ns. valmistautumassa kuvanottohetkeen. Alkuun homma tuntui vähän oudolta, mutta päätin sitten keskittyä ajattelemaan sitä kaunista ympäristöä, jonka vuoksi ahdistuksen tunne väistyikin sitten lopulta kokonaan. Ilmapiiri oli rento kokoajan ja mää tavallaan "unohdin" stressata itsestäni siinä kuvaushetkellä. Olin kyllä kaiken tuon kuvaushomman jälkeen todella ylpeä itsestäni, kun olin voittanut sen järkyttävän kuvauspelon ja ahdistuksen tunteen! :)

Meidän piti saada otettua n. 100 kuvaa, joista n. 80 kuvaa piti sitten jättää teetettäväksi ohjaajille.  Isokiitos vielä kaikille teille, joilta olen saanut positiivista palautetta näistä mun
blogikirjoituksista!! :) On niin ihana kuulla, että ajattelette mun blogista niin paljon vain hyvää!
Tämä mun blogihan käsittelee hyvinkin arkoja aiheita elämässä ja moni ei varmasti juuri sen vuoksi rohkene laittamaan palautetta julkisesti tänne sivustolle, mutta minä ymmärrän sen. :) Hienoa, että jaksatte käydä lukemassa näitä mun juttuja täällä! :)


Rauhallista viikonloppua kaikille! :)
Terveisin
Katri

Ahdistus on vain tunne

Mukavaa taas kirjoitella pitkästäaikaan kuulumisia tänne blogiini! :) Viimeisimmästä blogipäivityksestä onkin jo kerennyt reilu kuukausi vierähtää. Mulla on ollut aika paljonkin tämän kuukauden sisällä ahdistavaa tunnetta ja tuo ahdistus on pitänyt mua otteessaan välillä tiukastikin. Mun on pitänyt oikein hokea itselleni sitä, että ahdistus on vain tunne, ei pysyvä mielentila! Se mikä mun elämässä on pysyvää, on Jeesus Kristus. Jeesus on minun elämässäni se, mikä on ja tulee aina olemaan pysyvää! :)

On mulla paljon positiivisiakin asioita tapahtunut tässä... Sain jo 3-vuotta raittiutta täyteen syyskuun 29. päivä. Kyllä vaan tämä raitiselämä on niin paljon parempaa elämää, kuin se mun aikaisempi elämä. Se oli yhtä kärsimysnäytelmää, jolloin pakenin kokoajan negatiivisia tunteitani. Tiedättekö, että vaikka olen päässyt vapaaksi viinanhimosta niin silti näen vieläkin joskus unia siitä, että olen retkahtanut juomaan. Se on aika merkillistä, että niitä unia vain tulee, koska en todellakaan haaveile siitä vanhasta elämäntyylistäni enään yhtään.

Viinanhimo on poissa, mutta nyt viime aikoina olen huomannut, että herkuttelen usein irtokarkeilla, mistä on aiheutunut mulle sitten painonnousua. Otin tämän asian puheeksi mun hoitoneuvottelussa viime viikon keskiviikkona. Sanoin lääkärilleni ja omahoitajalleni, että tuota tunnesyömistä on varmaan ollut mulla aina, mutta nyt se on jotenkin päässyt tämän ahdistuksen myötä lisääntymään. Muutama vuosi sitten (juoma-aikoinani) söin todella isoja ruoka-annoksia joka kerta, eli söin itseni aina ähkyyn. Sen lisäksi mässäilin kekseillä ja muilla herkuilla, joten paino pääsi tietenkin välillä nousemaan ja mielialat laski sen myötä.

Nykyään syön kaikessaan pieniä ruoka-annoksia 2-3 tunnin välein ja en ostele herkkuja (keksejä, leivoksia ja jäätelöä) itselleni kaappeihin. Vettä pyrin juomaan aina lasillisen joka ateriaa ennen. Mutta tosiaan nuo irtokarkit on nyt tulleet haasteeksi mulle... Ruokaostoksilla koitan kuitenkin valita vähärasvaisia tuotteita ja vähäsuolaisia/vähäsokerisia tuotteita. Kiinnostusta korvata valkoinen sokeri esim. intiaanisokerilla tai kookossokerilla on, mutta vielä en ole kokeillut niitä makeuttajana. Aamuteehen käytän hunajaa ja käytän sitä myös muutenkin esim. puurossa antamaan hieman makeutta. Olen erittäin kiinnostunut ylläpitämään kevyttä ruokavaliota, koska mun mieli pysyy myös sitä kautta suht. virkeänä. Mutta tähänkin asiaan saan nyt viimein apua, pääsen käymään ravitsemusterapeutilla marras-joulukuun aikana. Luottavaisin mielin tässä tuota ensimmäistä käyntiä odottelen. :) Ja vaikka mun paino onkin päässyt hieman nousemaan niin se ei määritä minua millään tavalla ihmisenä. Olen kaunis aivan kaikenkokoisena, koska se kauneus kumpuaa mun sisimmästäni! :)

Nyt vielä asiaa ammatinvalinnanohjauksesta. Olen tähän mennessä käynyt pari kertaa ohjaajan luona ja ensimmäiset ammantinvalintatestit on tehty. Tulevana maanantaina kuulen tuloksia niistä sitten. Kovasti mulla on edelleen se tunne läsnä, että en tule palaamaan enään lähihoitajan työhön. Mua kiinnostaa todella paljon kaikenlainen luova työ! :) On kuitenkin hyvä, että tässäkin asiassa edetään hitaasti nyt eteenpäin.

Tähän loppuun kerron vielä asiasta, josta oon ollut todella innoissani! Mulla on tämä voimauttavan valokuvauksen ryhmä vielä menossa ja viime viikon torstaina päästiin sitten ottamaan toisistamme kuvia. Tuosta koko hommasta voisin kertoa sitten enemmän ensi kerralla ja voin julkaista muutaman kuvankin tänne blogiini! :)


Ihanaa viikonloppua teille kaikille, terkuin Katri. :)

Työpaikkakiusaamisesta

Eilen aamulla silmiini osui juttu työpaikkakiusaamisesta. Tässä linkki juttuun: https://yle.fi/uutiset/3-9838103 Olen jo aiemmin kertonut blogissani, että minua kiusattiin lapsena koulussa. Myös työpaikkakiusaaminen koskettaa minua henkilökohtaisesti, jouduin kokemaan tämänkin raskaan asian 10-vuotta sitten. Muistan tuon kaiken tapahtuneen edelleen erittäin hyvin. No mutta kuitenkin, sain sydämeeni vahvasti tunteen, että haluan ehdottomasti avata myös tämän vaikean aiheen blogissani. Tämä aihe koskettaa varmasti myös monia muitakin ihmisiä minun lisäkseni. Haluan kertoa mitä tänä päivänä uskovana ihmisenä ajattelen tuostakin kaikesta tapahtuneesta ja tästä ihmisestä, joka halusi olla minulle ilkeä.

Aloitin tosiaan jo alkuviikosta kirjoittamaan tätä juttua ja tänä aamuna mietin, että nyt olisi hyvä aika kirjoitella tämä teksti valmiiksi. Mulla on ollut tässä koko viikon aivan mahdoton "paperisota", kun olen joutunut toimittamaan hirveän määrän lappuja eri virastoihin, on mennyt aika lailla voimat tuossa hommassa jo. Harmittaa hieman, että tässä elämäntilanteessa on tavallaan "riippuvainen" Kelan maksamista tuista. Uskon kuitenkin edelleen, että tulevaisuudessa tulen työllistymään, jos en enään kokopäiväisesti niin ainakin osa-päiväisesti. :)

Mutta nyt vuoteen 2007. Tuohon aikaan olin työskennellyt jo 3-vuoden ajan iltapäiväkerhon ohjaajana Jäälissä. Työt kuitenkin loppuivat minulla ja muilla ohjaajilla kunnan päätösten vuoksi. Oli siis aika etsiä työtä muualta. No kävi niin, että pääsin aloittamaan työt uuden työnantajan palveluksessa jo heti elokuun alussa. Se, että kaikki oli minulle aivan uutta tuolloin, jännitti minua todella paljon. Kiusaaminen alkoi heti, kun aloitin tässä uudessa työssäni. Kiusaaja oli eräs nainen. Tämä nainen huomasi, että olen perusluonteetani herkkä ja kiltti ihminen, joten olin hänelle helppo kohde. Hän pyrki joka päivä nolaamaan minut muiden ihmisten nähden. Tämä oli siis henkistä kiusaamista. Nainen yritti nujertaa minut aivan täysin. Joka päivä tuon kuukauden ajan, kun pääsin töiden jälkeen kotiin minä vain itkin. Samalla myös viha sisälläni kasvoi tuota ihmistä kohtaan.

Erityisen raskaalta tuntui etenkin yhden kerran, kun kiusaaja teki minut naurunalaiseksi lapsiryhmän edessä. Nainen onnistui manipuloimaan erään toisenkin ihmisen minua vastaan. En kuitenkaan ollut ainoa ihminen, joka joutui työpaikkakiusaamisen uhriksi tuolla työpaikalla. Myös yksi miesohjaaja oli saanut kokea tällaista samaa ilkeää kohtelua jo pitkään. Tämä kyseinen mies kertoi itse minulle siitä. Muistan yhdenkin kerran, kun nämä kaksi naista naureskelivat yhdessä miesohjaajan ulkonäölle ja tekivät hänestä pilkkaa.

Yritin parhaani mukaan selvitä tuossa työssä, mutta kiusaaminen vaikutti muhun tosi voimakkaasti, se todellakin vei multa kaikki voimat. Yritin alussa miettiä miten saisin kiusaamisen loppumaan. Olin jopa niin rohkea, että sanoin kiusaajalleni kahden kesken, että koin olevani loukattu. Nainen naureskeli ivallisesti ja pyysi anteeksi, mutta tuo anteeksipyyntö oli hänelle vain sanahelinää, sama homma vain jatkui. Anteeksipyyntö ei siis tullut sydämestä. Olin jo niin loppu, että päätin lopulta irtisanoutua tuosta työpaikasta. En kertakaikkiaan vaan kyennyt olemaan enään siellä.

Irtisanoutumisesta aiheutui mulle sitten karenssi, joten sain taistella vielä pitkään tuon koko asian kanssa. Onneksi olen lahjakas kirjoittamaan, sain selvityksessä kerrottua työpaikkakiusaamisesta ja siitä, että voimani olivat täysin loppu, etten enää osannut ajatella edes sitä kuka olisi voinut minua auttaa tuossa tilanteessa. Tuon kaiken jälkeen pyrin "hautaamaan" koko asian niinkuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan, se oli mun selviytymiskeino tuolloin vielä. Lakaistaan kaikki vaikeat asiat maton alle. Mutta niin, myös tämä työpaikkakiusaaminen jätti minuun jälkensä. Se näkyi tietenkin mun ihmissuhteissa ja siinä, etten osannut kovin helposti luottaa uusiin ihmisiin.

Heinäkuussa 2015, kun tulin uskoon, pääsin vapaaksi kaikesta katkeruudesta ja vihasta. Se taakka jota kannoin pääsi musta viimein irti. Vihan ja katkeruuden tilalle tuli rakkaus. Sain uskoa, että olen saanut anteeksi kaikki syntini Jumalan armosta. Siinä hetkessä vapauduin anteeksiantoon samalla kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, ketkä olivat minua joskus satuttaneet elämässäni. Nöyrryin Kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Uskoontuloni jälkeen en ole toivonut enään kenellekään minua loukanneelle ihmiselle mitään pahaa. Olen rukoillut tämän minua kiusanneen naisen puolesta, että hän löytäisi myös Jeesuksen elämäänsä. Nykyään ymmärrän, että hänellä oli varmasti todella paha olla oman itsensä kanssa, kun kohteli minua niin ilkeästi. Mutta nyt se tärkein viesti tähän kohtaan: Jeesus Kristus on meidän toivomme täällä, Hän on avain muutokseen elämässä. Hän kutsuu meitä jokaista luokseen.

Kirje efesolaisille 6:10-17
Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maan hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.

Uusia tuulia

Näin sadepäivän kunniaksi ajattelin, että nyt on hyvä aika päivittää tänne kuulumisia. Jokunen tovi tässä on vierähtänytkin viimeisimmästä kirjoituksestani... Mutta niin, kuten otsikkokin jo kertoo, uusia tuulia on tullut minun elämääni jälleen! :) Kerroin viimeksi tuosta voimauttavan valokuvauksen ryhmästä. Pääsin haastatteluun, joka oli viime viikon torstaina. Ihme ja kumma mua ei kauheasti edes jännittänyt tuo haastattelu. Odottelin omaa vuoroani hyvinkin rauhallisena ja itse haastattelutilannekin sujui minusta hyvin. Jännitän monesti uusia tilanteita, mutta tuossa tilanteessa mulla oli jotenkin erityisen rauhallinen fiilis. Haastattelu oli suht. nopea ja minulle kerrottiin, että sinä samana päivänä klo 16 mennessä tulee tekstari onko tullut valituksi ryhmään. No mä en ehtinyt kuin bussiin nousta, kun mun kännykkä jo piippasi viestiä tulemaan. Viestissä luki, että mut oli valittu ryhmään! Olin todella innoissani ja iloinen, kun tuo tieto mut tavoitti! :)

Tällä viikolla oli sitten ensimmäinen ryhmäkokoontuminen. Tuolle ensimmäiselle ryhmäkerralle valikoin muutaman itselle tärkeän valokuvan. Mulla meni vähän aikaa oppia tulostamaan valokuvia valokuvapaperille, mutta homma kuitenkin onnistui lopulta. Kyllä mun sielu vaan iloitsee aina, kun saan kokeilla ja oppia uusia asioita elämässä! :) Kun sitten torstai-aamuna odottelin omaa esittelyvuoroani tuossa uudessa ryhmässä, jännitys vain kasvoi kasvamistaan. Nukuin edellisen yön todella huonosti ja sain muutaman paniikkikohtauksen yön aikana. Stressi oli vain niin kova, että sen vuoksi yö oli todella rauhaton. Kerroin heti oman puheenvuoron saatuani kovasta jännityksestäni. Mulla se tilanne yleensä vähän helpottaa, kun sanon ääneen sen oman senhetksen tunteeni ja olotilani. Kaikki meni kumminkin ihan hyvin ja odotan jo innolla seuraavaa ryhmäkertaa!

Kuntouttavan työn tilanne on nyt tällähetkellä se, että sopivaa paikkaa ei ilmeisesti löydy minulle tänä syksynä. Totesin ohjaajalleni, ettei se haittaa minua, en siis ole pettynyt, koska olen kuitenkin tuossa valokuva-ryhmässä, joka kestää marraskuun puoleenväliin saakka. Tulevaisuus mietityttää kuitenkin välillä ja sen vuoksi olen toivonut pääseväni ammatinvalinnan ohjaukseen, koska koen, että en voi palata enään lähihoitajan työhön.
Joskus varmaan n. 15-vuotta sitten olen viimeksi käynyt ammatinvalinnan ohjauksessa, mutta siitä on jo niin kauan aikaa, että moni asia on kerennyt muuttua tässä vuosien varrella. On ihan hyvä juttu päästä päivittämään tuokin asia, josko näihin mun tulevaisuuden suunnitelmiin tulisi edes vähän jotain selkoa...

Mutta nyt onkin aika toivottaa kaikille
hyvää sunnuntai-illan jatkoa
ja aurinkoisia tulevia syyspäiviä! :)
Terveisin Katri

Tunteiden vuoristorataa

Viikkoon on mahtunut monenlaista tapahtumaa... Juuri nyt mulla on ahdistunut, väsynyt ja surumielinen olo. Aamulla kun heräsin, oloni oli suht. ok ja olin saanut nukuttuakin hyvin. Epävakaa persoonallisuushäiriössä on tyypillistä mielialojen suuri vaihtelu. Tässä on kuitenkin vähän tullut edistystä omalla kohdalla. Pystyn hallitsemaan tunteitani paremmin kuin mitä esimerkiksi neljä vuotta sitten. Silloin kävi monesti esimerkiksi niin, että suutuksissani lennätin yleensä kaukosäätimen lattiaan tai löin nyrkkiä seinään. Lensipä joskus ne kännykätkin seinään ja yhden entisen poikaystävän pornolehdetkin tuli revittyä tuhansiksi palasiksi, jos ne osuivat kohdalleni, kun olin raivostunut jostakin. Vaikeita aikoja nuo. Surullista muisteltavaa. Tuohon pornoon liittyen vielä...olen aina ollut pornoa vastaan. Se on myös yksi paholaisen aikaansaannos (illuusio) maailmassa ja on  vahvasti yhteydessä ihmiskauppaan. Tässä nettisivusto, jos haluat lukea lisää asiasta: http://www.vapautauhri.fi/

Mutta mulla on tosiaan hyvin tyypillistä se, että tunteet vaihtelee päivän aikana paljonkin. Huonosti nukuttu yö ja stressi lisäävät erityisesti mielialojen vaihteluita. Nyt viimeisen kahden viikon aikana on ollut todella kova stressi liittyen mun raha-asioihin. Niin pääsin tällä viikolla kirjoittamaan elämäni ensimmäiset kauppakirjat. Myin omistamani sukuni vanhan tilan. Olihan se hieno juttu, kun kauppa toteutui kuitenkin lopulta, vaikka siinä tulikin niitä muutamia muuttujia matkan varrella! :) Että rikastuinko minä nyt? Ei, en rikastunut, mutta sanotaan vaikka näin, että tässä mentiin taas askel eteenpäin mun elämässä, kohti parempia aikoja. Enkä mä edes halua rikastua, ei mitkään rikkaudet tee mua onnelliseksi tässä elämässä. Tää pitää vielä kertoa, mua ilahdutti tällä viikolla myös haastattelukutsu omaa itseä etsimässä-ryhmään ja paljon muutakin positiivista on tässä viikossa. :) No nyt voin jo todeta, että vähän helpottaa taas tää olo...

Siunausta teille kaikille
tähän sunnuntai-iltaan ja
tulevaan viikkoon! :)
Terv. Katri

Minä menen levolle ja nukahdan,

sitten herään taas aamuun.

Koko yön Herra suojelee minua.

Psalmi 3:6